Villa Heikel

Kohdenumero 6-222
Osoite Rikhardinkuja 7
Kiinteistötunnus 00600910018
Käyttötarkoitus asuinrakennus
Valmistunut 1903
Suunnittelija rkm Elia Heikel
Suojelutilanne suojeltu asemakaavalla
Inventointiaika KRI2005, MASU2, KRI1981
Hakutermit huvila, jugend

Rakennusmestari Elia Heikel oli toisena osakkaana Kauniaisten pohjoisosan suuressa maakaupassa v. 1901. Heikel rakennutti tien Turuntieltä tontilleen, jonne suunniteltiin puuhuvila perheen kesäasunnoksi ja sitä rakennettiin vaiheittain heti tontin hankintavuodesta lähtien.

Talvikäyttöiseksi huvilan muutti Elian poika DI Kaarlo Heikel vuosina 1915-17. Näihin aikoihin huvilan rannan puolelle raivattiin suuri keittiöpuutarha, joka oli jo 1980-luvulle tultaessa hävinnyt.

Huvila on säilyttänyt alkuperäisyytensä hyvin ja sijaitsee edelleen rauhallisella ja vehmaalla tontilla. Inventointikäynnin aikana pihalla oli kuljetuskontti, ja rakennuksessa oltiin ilmeisesti suorittamassa kunnostustöitä. Käynnillä ei päästy tarkastamaan kohteen sisätiloja mutta on aihetta epäillä ainakin osan alkuperäisestä sisustuksesta olevan jäljellä. Sisätilojen tarkastus olisi erittäin tarpeellista, sillä jos niitä on jäljellä on kohteen kunnostaminen tehtävä erityisellä huolellisuudella.

Kohteella on suuri arkkitehtoninen, historiallinen ja ympäristöllinen arvo, ja se kuuluu valtakunnallisesti arvokkaaseen kuttuuriympäristöön, Gallträskin huvila-asutukseen..