Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://www2.kauniainen.fi:80/dynasty/fin/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://www2.kauniainen.fi:80/dynasty/fin/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 21.09.2015 Pykälä 58


Kaupunginvaltuusto

§ 58

21.09.2015

 

Uusien luottamushenkilöiden valinta (Vaenerberg)

 

217/00.00.01/2014

 

KV § 58

Lisätiedot:

kaupunginsihteeri Gun Söderlund, puh. (09) 5056 238

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Valtuutettu Robert Vaenerberg (RKP), joka on ruotsinkielisen opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan jäsen sekä liikuntalautakunnan varajäsen on ilmoittanut muuttaneensa pois paikkakunnalta 6.7.2015. Hän on näin ollen menettänyt vaalikelpoisuutensa Kauniaisten luottamustoimiin. Vaalikelpoisuuden menettämisen toteaa valtuusto.

 

Kun valtuutettu on menettänyt vaalikelpoisuutensa valtuustoon, puheenjohtaja kutsuu hänen sijaansa jäljellä olevaksi toimikaudeksi asianomaisen vaaliliiton, puolueen tai yhteislistan järjestyksessä ensimmäisen varavaltuutetun. Näin ollen RKP:n järjestyksessä ensimmäinen varavaltuutettu Tiina Nystén siirtyy valtuuston varsinaiseksi jäseneksi. Muihin luottamustoimiin valtuuston on valittava uusi luottamushenkilö.

 

KH:

KV toteaa, että Robert Vaenerberg on menettänyt vaalikelpoisuutensa Kauniaisten kaupungin luottamustoimiin ja toteaa, että Tiina Nystén astuu hänen tilalleen valtuuston varsinaiseksi jäseneksi.

 

Lisäksi KV valitsee meneillään olevan toimikauden jäljellä olevaksi ajaksi uuden jäsenen ruotsinkieliseen opetus- ja varhaiskasvatuslautakuntaan ja uuden varajäsenen liikuntalautakuntaan.

..........

 

Valt. Colliander-Nymanin ehdotus valinnoiksi, hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Päätös:

KV totesi, että Robert Vaenerberg on menettänyt vaalikelpoisuutensa Kauniaisten kaupungin luottamustoimiin ja totesi, että Tiina Nystén on astunut hänen tilalleen valtuuston varsinaiseksi jäseneksi.

Lisäksi KV valitsi meneillään olevan toimikauden jäljellä olevaksi ajaksi Roy Heroldin jäseneksi ruotsinkieliseen opetus- ja varhaiskasvatuslautakuntaan ja Patrik Limnellin varajäseneksi liikuntalautakuntaan.